Lauantai 11.6.
Pohjoismainen jongleeraustapahtuma 9.–12.6.2011
Päätapahtumapaikka Ruskeasuon Steiner-koulu

Pohjoismaiden suurin ja pitkäikäisin jongleeraus- ja sirkustapahtuma NJC2011, Nordic Juggling Convention, järjestetään Helsingissä kesällä 2011. Koko perheelle sopivaan kesätapahtumaan odotetaan n. 150 vierasta, joista suurin osa tulee ulkomailta.

Päätapahtumapaikkana on Ruskeasuon Steiner-koulu. Pääesiintyjiä ovat jonglöörit Pavel Evsukevich (RUS), Lauge Benjaminsen (DK), Emil Dahl (SWE) ja Erik Åberg (SWE). Ohjelmatarjonnassa on myös mm. sirkustyöpajoja, sirkusparaati yhdessä Helsinki Samba Carnavalin kanssa, sekä jokaisena tapahtumapäivänä useita erilaisia sirkusesityksiä.

Nordic Juggling Convention on vuosittain järjestettävä kansainvälinen jongleeraustapahtuma, joka tuo yhteen jongleerauksen harrastajat ja ammattilaiset ympäri maailmaa. Vuodesta 1985 järjestetty tapahtuma on muodostunut oman taiteenalansa tunnetuimmaksi tapahtumaksi Pohjoismaissa. Tapahtuma järjestetään neljättä kertaa Suomessa. Tapahtuman järjestää Sirkus Supiainen ry yhdessä Nordic Juggling Networkin (NJN) kanssa.

Tapahtuman erityispiirteiksi on muodostunut laadukas kansainvälinen ohjelmatarjonta sekä positiivinen yhteishenki, joka mahdollistaa jongleerauksen ammattilaisten ja harrastajien aidon kohtaamisen sekä eri maista tulevien ihmisten yhteisen verkostoitumisen. Pohjoismainen jongleeraustapahtuma sopii kaikenikäisille, useat osallistujat saapuvat kesän odotetuimpaan tapahtumaan koko perheen voimin.

Festariliput etukäteen 75€ ja ovelta 90€, etukäteen liput voi tilata täyttämällä kaavake osoitteessa www.nordicjuggling.com, sivun oikeassa laidassa, kohdassa "registration".

Ohjelmatiedot: www.nordicjuggling.com

 

Perjantai 10.6.
Klo 19
Pohjoismaisen jongleeraustapahtuman gaalanäytös
Tule ja näe mitä jongleeraus on tänään.
Cirko-keskus, Kaasutehtaankatu 1.
Liput 15/10 €.

 

Lauantai 11.6
Klo 15
Pohjoismaisen jongleeraustapahtuman paraati Helsinki Samba Carnivalin kulkueessa
Senaatintori

 

Sunnuntai 12.6.

13.30–14.00

Pohjoismaista jongleerausta
Espan lava

15.00–15.20
Pohjoismaisen jongleeraustapahtuman jam-sessio
Lasipalatsin aukio

 

Jongleerauksen tiedettä ja historiaa -luentosarja

Perjantai 10.6.
10 Erik Åberg: The origin of circus
11.15 Samuli Männistö: Graphic juggling notation
12.30 Harri Varpanen: Juggler's exclusion process (JEP)
Lauantai 11.6.
10 Erik Åberg: The history of juggling
11.15 Samuli Männistö: Diabolo state graphs and the 'complete' diabolo theory
12.30 Erik Åberg: Paul Cinquevalli

Yhteistyössä Pohjoismainen jongleeraustapahtuma ja avoin yliopisto.
Teatterikorkeakoulu, Haapaniemenkatu 6

 

 

Lue lisää >>

Kaartin Soittokunta -festivaali 10.–11.6.2011
Suomenlinna

Kaartin Soittokunta -festivaali on monipuolinen kaksipäiväinen sotilasmusiikkitapahtuma historiallisessa Suomenlinnan merilinnoituksessa.

Suomenlinnan salit raikuvat sotilasmusiikin tahdissa Kaartin Soittokunnan rantautuessa jälleen ystävineen saarelle. Kolmatta kertaa järjestettävän Kaartin Soittokunta -festivaalin monipuolinen ohjelma sisältää tänä vuonna argentiinalaista tangoa, uljasta kuviomarssia sekä lastennäytelmän Kenraali Basso.

Yleisön pyynnöstä on myös Merisotakoulun suuri puulämmitteinen sauna jälleen kuumana. Saunojia hikoiluttaa Tapio Liinoja ja H Street Brass Duo. Festivaalilla vierailevat Laivaston Soittokunta solistinaan Jari Koivisto sekä vauhdikasta kuviomarssia esittävä Puolustusvoi-mien Varusmiessoittokunta kivääritaitoryhmineen. Kaartin Soittokunnassa varusmiespalvelustaan suorittava Pete Parkkonen esiintyy solistina piknikkonsertissa sekä festivaalin päättävässä Hulvattomassa kansanillassa.

Ohjelmatiedot: www.kaartinsoittokunta.fi

Liput pääsymaksullisiin tapahtumiin Lippupisteestä.

 

Perjantai 10.6.
Klo 19
Kamarimusiikki-ilta Tango Sensations
Kaartin Soittokunnan kamarimusiikkikokopano, tanssijat Carina Quiroga ja Arttu Artkoski. Solistina Niko Kumpuvaara, bandoneon
Tenalji von Fersen, Suomenlinna
Liput 10 €
Lippupisteestä


Lauantai 11.6.
Klo 11.45
Suomenlinnan Vartioparaati ja TATTOO
Kaartin Soittokunta, Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta ja Laivaston Soittokunta
Suuri Linnanpiha, Suomenlinna
Säävaraus

 

Klo 13
Piknik-konsertti
Johtaa musiikkimajuri Raine Ampuja ja musiikkiyliluutnantti Ville Paakkunainen
Suomenlinnan kirkkopuisto
Säävaraus

 

Klo 15
Lasten musiikkinäytelmä ”Kenraali Basso”
Suomenlinnan Kirkkopuisto
Sateen sattuessa esitys siirretään sisätiloihin.

 

Klo 16
Meren kutsu
Laivaston Soittokunta, johtaa musiikkikomentajakapteeni Timo Kotilainen, solistina Jari Koivisto, laulu

Merisotakoulun juhlasali, Suomenlinna
Liput 15 €
Lippupisteestä

 

Klo 17.30
”Naisten sauna”
Tapio Liinoja ja Kaartin Soittokunnan kokoonpano H Street Brass Duo
Merisotakoulun sauna, Suomenlinna
Liput 15 €
Lippupisteestä

 

Klo 19.30
”Miesten sauna”
Tapio Liinoja ja Kaartin Soittokunnan kokoonpano H Street Brass Duo
Merisotakoulun sauna, Suomenlinna
Liput 15 €
Lippupisteestä

 

Klo 21
Hulvaton kansanilta
Kaartin Soittokunnan yllätyskokoonpanot, Brutallica, Tusan Brass ja Kaartin Soittokunnan varusmiesorkesteri
Ravintola Yläkerho, Suomenlinna
Liput 15 €
Lippupisteestä

Lue lisää >>

Helsinki Samba Carnaval 10.–11.6.

Varma kesän merkki on Helsinki Samba Carnaval, joka värittää taas Helsingin keskustan hienolla pukuloistolla ja rytmikkäällä musiikilla.

Karnevaalin avajaisia juhlitaan perjantaina 10.6. klo 19 Espan lavalla, jossa kruunataan myös vuoden sambakuninkaalliset.

Lauantaina 11.6. voi jo heti aamusta tulla Senaatintorille seuraamaan karnevaaliasujen ja kulkupelien rakentamista. Lavaohjelma alkaa klo 12 ja kulkue klo 15.

Karnevaalikulkueessa on mukana myös kansainvälisen jongleeraustapahtuman tähtiä.

10.6.2011 klo 19 avajaiset, Espan lava

11.6.2011 klo 12 ohjelmaa ja sambakoulujen esittäytymisiä Senaatintorilla, klo 15 Helsinki Samba Carnaval -kulkue, lähtö Senaatintorilta.

11.6.2011 klo 20 iltajuhla ravintola Virgin Oil Co.:ssa. Liput ovelta 20 €.

www.helsinkisambacarnaval.fi

 

Lue lisää >>

Metron Melkutus 10.–12.6.

Perjantai 10.6.2011

17.30–18.30 Avajaiset Espan lavalla

Suomalaisia kansantansseja esittävät Tanhu-Visa ja Helsingin pitäjän tanhuujat ja spelarit.

Baltian kansantanssi- ja musiikkiperinnettä esittää Kursiu Ainiai-ryhmä Liettuasta.

Lopuksi yhteistanssi sambatanssijoiden kanssa.

 

Lauantai 11.6.2011

12.00–14.00 Kansantanssinäytöksiä mm. Kansallismuseon aulassa:

Mm. Tanhu-Visa, Tampereen työväenopiston tanhuajat, lapsiryhmä Kopposet, liettualainen ryhmä Kursiu Ainiai.

15.00 Rutistus-ryhmä osallistuu suomalaisin kansantanssein sambakulkueeseen.

18.00–19.30 Kansantanssi- ja pelimannikonsertti Valkoisessa salissa:

Pelimannikilta, lapsiryhmät Väkkärät ja Pitskut, Rutistus, Helsingin pitäjän Spelarit, PRO ja Prasu (Turku), Jäähdyttelijät (Hyvinkää), Kursiu Ainiai (Liettua).

Pääsymaksu 10 euroa.

20:00–23:30 Pelimannitanssit Valkoisessa salissa (pääsymaksu 10 euroa), lasten ja aikuisten yhteistansseja ja leikkejä klo 20-21.30, jonka jälkeen lavatansseja pelimanniyhtyeen tahtiin.

24.00–00.30 Yöhartaus Vanhassa kirkossa.

 

Sunnuntai 12.6.2011

10.00–11.00 Suomalaisen kansantanssin opetusta Töölönlahden rantapuistossa: Tanhu-Visa.

12.00–12.30 Folk Jam -opetusta Töölönlahden rantapuiston teltassa

12.00 Seppeleen lasku Hietaniemen sankarihaudalle

13.00 Kokoontuminen pääjuhlan kulkueeseen Tamminiementien varteen

 

Pääjuhla 12.6.2011

Metron Melkutus -kansantanssitapahtuma Seurasaaressa

 

TIENVARSI

klo 13.30 Tanssijoiden juhlakulkue Meilahdesta Seurasaaren juhlakentälle

 

JUHLAKENTTÄ

klo 13.45 Juhlakulkueen sisääntulo

klo 14.00 Suomalaista kansanmusiikkia, Pelimannikilta

klo 14.10 Liput telineisiin, juhlakulkue poistuu kentän reunoille, Tasavallan Presidentin tervehdyksen luenta.

klo 14.15 Tervehdyssanat

Suomalaisen Kansantanssin Ystävät ry:n kunniapuheenjohtaja Kari Bergholm

klo 14.35 Lasten yhteisesitys, alle kouluikäiset ja koululaiset

klo 14.55 Helsingin kaupungin tervehdys, apulaiskaupunginjohtaja Tuula Haatainen

klo 15.05 Kansantanssia ja -musiikkia Liettuasta Kursiu Ainiai -ryhmä

klo 15.20 Seurasaarisäätiön puheenvuoro, pääsihteeri Aila Nieminen

klo 15.30 Aikuisten yhteisesitys: Liukuporras-polkka, Sörkan sottiisi, Kulosaaren katrilli, Metron melkutus

klo 15.45 Kiitossanat, Helsingin Kansantanssin Ystävät ry:n pj Marja Nick

klo 15.50 Kansalaislaulu – Uusmaalaisten laulu

klo 15.55 Liput ja tanssijat poistuvat

 

12.6.2011 klo 14–16, Seurasaaren juhlakenttä.

Vapaa pääsy.

 

Lue lisää >>

Kotikaupunkipolut

Esikaupunkien hienoimmat paikat haltuun opastetuilla kävelykierroksilla: Helsingin kotikaupunkipoluilla. Oppaana kotikaupunkipolut koonnut Pauli Saloranta.

30 ensimmäistä mahtuu mukaan, ei ennakkoilmoittautumisia. Säänmukainen varustus ja tukevat kengät mukaan!

www.helka.net/kotikaupunkipolut

 

La 11.6. klo 10 Pohjois-Vuosaari

Lähtö: Vuosaaren pohjoiselta ostarilta, Mustalahdentie 4

Kesto 2 h, pituus noin 3 km, päättyy Vuosaarenhuipun näköalapaikalle.

 

La 11.6. klo 13 Länsi-Herttoniemi

Lähtö: Herttoniemen kirkolta Hiihtomäentie 23

Kesto 3 h, pituus noin 5 km, päättyy Erätorille. Kierroksella käydään mm. entisen hyppyrimäen näköalapaikalla.

 

La 11.6. klo 17 Veräjämäki

Lähtö: Oulunkylän Seurahuoneelta, Larin Kyöstin tie 7

Kesto 2 h, pituus noin 2 km, päättyy Pikkukosken uimarannalle.

HUOM! Tämä kierros vedetään suomeksi ja tulkataan myös venäjän kielelle.

 

Su 12.6. klo 10, Käpylä

Lähtö: Pohjolanaukiolta

Kesto 2 h, pituus noin 2 km, päättyy Taivaskallion näköalapaikalle.

 

Su 12.6. klo 13 Pihlajamäen uuden reitin avajaiskävely

Lähtö: Pihlajamäen pienoismallilta, Graniittitie 2

Kesto 3 h, pituus noin 4 km, päättyy ostarille, huom. sisältyy kiipeily Porraskallion näköalapaikalle.

 

Su 12.6. klo 17 Malminkartano

Lähtö: Malminkartanonaukiolta

Kesto 2 h, pituus noin 2 km, päättyy Malminkartanonhuipun näköalapaikalle, 90 m merenpinnan yläpuolella.

 

Lue lisää >>

Lasipalatsi Design Markets 11.–12.6.2011

Suuren suosion saanut Lasipalatsi Design Markets palaa Lasipalatsin aukiolle kesäkuussa.

Kolmatta kertaa järjestettävä esittely- ja myyntitapahtuma kokoaa kätevästi saman teltan alle nuoria, uraansa aloittelevia suunnittelijoita ympäri Suomen. Tarjolla on oivaltavia ja uniikkeja vaatteita, asusteita ja sisustusesineitä merkeiltä, joiden tuotteita saa tavallisesti lähinnä vain erikoisliikkeistä ja netistä.

Viime vuosien tapaan Design Marketsin yhteydessä nähdään myös oheisohjelmaa. Tapahtumaan on vapaa ja esteetön pääsy.

Aukioloajat:

La 11.6.2011 klo 10.00–18.00

Su 12.6.2011 klo 10.00–18.00

Lasipalatsin aukio, Mannerheimintie 22-24

designmarkets.lasipalatsi.fi

 

Oheisohjelma:

La 11.6.

Teltassa viihdyttää DJ kesäisellä musiikilla, klo 11–14 teltan vieressä tehdään graffitteja Helsinki Urban Connection -tapahtumaan.

Su 12.6.

Teltassa HEMO DJ's yhteistyössä Bassline Festivalin kanssa, klo 15 Pohjoismaisen jongleeraustapahtuman ja Sirkus Supiaisen jonglöörit aukiolla.

Lue lisää >>

10-14:00Maalauskurssi Pohjois-Haagan Alppiruusupuistossa
Aloituspaikka: Hakavuoren kirkko, Aino Acktentie 14

Varaslähtö Helsinki-päivään lauantaina 11.6.2011.

Tule mukaan maksuttomalle akvarellimaalauskurssille! Opastettujen helppojen tehtävien avulla opit tekniikan ja voit maalata itsenäisesti kurssin jälkeenkin.

Kurssi alkaa Hakavuoren kirkon seurakuntasalissa, jossa aloitamme yhdessä maalaamisen. Sen jälkeen siirrymme 10 minuutin kävelymatkan etäisyydellä olevaan uusittuun Rodopuistoon. Katselemme yhdessä maalauksiamme lopuksi kirkolla.

Materiaalit jaetaan kurssipaikalla ja väripaletin sekä maalaamasi työt saat mukaan kotiin.

Kurssille mahtuu 15 henkilöä, ennakkoilmoittautuminen 6.6. klo 10–14 kurssin vetäjä Nelly Jurveliukselle numeroon 09-458 7541.

Klo 10–14, aloituspaikka Hakavuoren kirkko, Aino Ackten tie 14.

Lue lisää >>

Helsinkiä taiteilijoiden silmin
Rikhardinkadun kirjasto

Helsingin Taiteilijaseura toteuttaa kesäkuussa Rikhardinkadun kirjastoon Helsinki-teemaisen näyttelykokonaisuuden.

Näyttelyssä nähdään kolmen seuran jäsentaiteilijan Helsinkiä. Legendaarinen Helsinki-kuvaaja Kari Hakli dokumentoi vuosia Helsingin kaupunginmuseolle pääkaupunkia ja sen muuttuvaa kaupunkikuvaa, tiiviimmin jaksolla 1967–1977. Haklin filmille tallentui noina vuosina valtava otos kuvia arkkitehtuurista, ihmisistä ja kaupunkilaisesta elämästä. Monet Haklin vahvatunnelmaisista kuvista ovat syntyneet sattumanvaraisesti, uteliaan kuvaajan etsiytyessä kaupunkitilan kiintoisiin sopukoihin, kuten sisäpihoille ja porraskäytäviin.

Iina Kuusimäki on sisällyttänyt ääniteokseensa ’Miniatyyri’ erään Helsingin keskustassa kulkemansa reitin. Reitin varrella kuulee metron, rautatieaseman, alikulkukäytäviä, Forumin, Yrjönkadun, Hotelli Tornin kattoterassin, Kalevankadun, Aleksanterinkadun ja Kluuvikadun, päättyen elokuvateatteri Maximiin. Äänimaailma on johdettu kuulumaan levyn pinnalta, jota voi koskettaa.

Anna Seppälän grafiikantöiden aiheita ovat kaupunkimaisema ja ihminen. Kaupunkitila toimii ihmishahmojen näyttämönä, jossa menneet aikakaudet limittyvät nykyisyyteen arkkitehtuurin aikakerrosten kautta

10.6.–15.7.2011, Rikhardinkadun kirjaston kirjatorni, Rikhardinkatu 3.
Näyttely avoinna kirjaston aukioloaikoina.
Vapaa pääsy.

Lue lisää >>

Tapahtumayksikkö, PL 20
00099 Helsingin kaupunki
Puh. Tapahtumayksikkö>>
Fax  +358 9 310 36254, eventoffice@hel.fi